Näille sivuille on koottu perustietoa kerhosta ja sen toiminnasta. Kerhossamme on noin 50 jäsentä johon mahtuu PK-harrastajien lisäksi myös pentukurssilaisia ja tokoilijoita.
Suurin osa jäsenistämme antaakin koiralleen peruskoulutuksen lisäksi hyvät käytöstavat ja innostuupa jokunen aina käymään erilaisissa kilpailuissa ja kokeissa näyttämässä koiransa taitoja. Harrastustoiminta näkyy mm. erilaisissa tapahtumien määrässä : järjestämme PK-kisoja, match showta, lasten pulkkavedätyksiä, koulutusiltoja, luentoja sekä käymme porukalla kisaamassa eri puolilla maata. Suurin osa kilpailee metsäjäljellä mutta hyvänä kakkosena tulee haku. Muut lajit ovatkin tällä hetkellä lähes unohduksissa.
Kerhomme kuuluu myös vapaaehtoiseen pelastuspalveluun (VAPEPA) ja järjestämmekin lähinnä kesäisin erilaisia pelastuskoiraharjoituksia. Kaiken kaikkiaan toimintaa on jokaiselle jotakin - aina saunailloista eläinlääkärin luentoihin.
Peruttu! Lieksan palveluskoirakerho ry:n valjakkohiihtokisat on peruttu, kts. kisasivut.
Huom! Lieksan palveluskoirakerho ry:n vuonna 2011 järjestämien valjakkohiihdon SM-kisojen kisasivut löydät täältä !