Lieksan Kaupungin liikuntatoimi on myöntänyt Lieksan Palveluskoirakerholle seuraavat koirahiihtovuorot:
Keskiviikkoisin ja sunnuntaisin Timitran hiihtokeskus klo 19-21.
Perjantaisin Pankakosken hiihtolatu klo 19 -21.
Harjoitukset ovat yhteisharjoituksia. Tutustu ladunkäyttösääntöihin.
Kesän aikana Isonvaaran kerhomaja sai uuden maalipinnan.
Samalla uusittiin myös hieman majan helmalaudoitusta, sillä ajanhammas
oli tehnyt tehtävänsä. Hommassa meni useampi viikonloppu, mutta työ saatiin
päätökseen ennen syksyn tuloa. Toivotaan, että tämä maalipinta kestää isältä
pojalle, niinkuin edeltäjänsäkin. Myös koulutuskenttää isonnettiin reunoista,
pihanurmikkoa tasattiin ja paranneltiin. Katso kunnostuskuvat alta!
:: Kuva1:: Kuva2:: Kuva3
Perinteisesti lokakuun puolella PK-tottelevaisuusharjoitukset siirtyvät Ammattiopiston piha-alueelle. Harjoitusilta on TORSTAI alkaen klo 18.30 pentu/nuoret koirat, jatkuen klo 19.00 tavoitteellisesti harjoittelevilla.
Ahkioretkeltä palaamassa. Tämä oli aikaa, jolloin ei ollut keksitty moottorikelkkoja eikä latukoneita.
Näitä retkiä tehtiin muutama talvessa metsäsuksilla hiihtäen umpihangessa koirat mukana.
Perillä keitettiin nuotiokahvit ja paistettiin makkaraa. Etummaisena Unto ja Kuusikummun Lari
(huomaa erityisvahva vetonaru) toisena Päivi Tarvainen,
kolmantena Antti Karppanen.